Kausi-influenssarokotukset 2013 - 2014 Karviaisen alueella

Maksuttomaan influenssarokotukseen ovat oikeutettuja

  • kaikki 65 vuotta täyttäneet
  • raskaana olevat naiset
  • kaikki 6-35 kuukauden ikäiset lapset
  • vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiiri
  • terveys- ja sosiaalialan ammattilaiset
  • varusmiespalvelukseen astuvat
  • sairautensa vuoksi lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat 3–64-vuotiaat.

- Alle yhdeksänvuotias lapsi, joka ei ole aiemmin saanut influenssarokotusta, tarvitsee suojan syntymiseksi yhteensä kaksi annosta influenssarokotetta.
  Ensimmäisen ja toisen annoksen välillä tulee olla vähintään neljä viikkoa.
- Lapsille, jotka edellisenä vuonna ovat saaneet kaksi annosta influenssarokotetta, annetaan tänä vuonna yksi tehosteannos.
- Lapsille, joiden edellisenä vuonna olisi pitänyt saada kaksi annosta rokotetta, mutta jotka saivat vain yhden, suositellaan tänä vuonna kahta annosta neljän
  viikon välein annettuna.
- Lapsen tulee olla vähintään 6 kuukauden ikäinen, kun hän saa ensimmäisen rokoteannoksensa.

Rokotusajat neuvoloissa

6-35 kuukauden ikäiset ja riskiryhmään kuuluvat lapset saavat rokotteen neuvoloista. Odottavat äidit saavat halutessaan rokotteen neuvolavastaanotoilla tai aikuisten rokotustilaisuuksista.
Neuvolat aloittavat influenssarokotukset alla olevan aikataulun mukaisesti. Asiakkaat voivat käyttää haluamaansa neuvolaa rokotuksen ottamiseksi.

Karkkilan neuvola, Vihdintie 27, Karkkila
to 14.11. klo 14.00-18.00
to 12.12. klo 14.00-18.00

Otalammen neuvola, Torpparintie 9, Otalampi
Rokotuksen voi hakea 8.11. lähtien avoneuvolan vastaanotolta pe klo 8.00-9.00

Pajuniityn neuvola, Huhdanpaju 12, Nummela
ti 5.11. klo 14.00-18.00
ti 10.12. klo 14.00-18.00

Myrskylänmäen neuvola, Myrskylänkuja 2, Vihti
ti 12.11. klo 15.00-18.00
ti 17.12. klo 15.00-18.00

Rokotusajat terveysasemilla

Riskiryhmät, yli 65-vuotiaat sekä itse rokotuksen maksavat voivat käydä ottamassa rokotuksen millä tahansa terveysasemalla rokotusaikataulussa mainittuna aikana. Kouluikäisten rokotuksista voi myös erikseen sopia oman kouluterveydenhoitajan kanssa

Karkkilan terveysasema, Huhdintie 23-25
to 7.11. klo 12.00-18.00, sairaanhoitajan vo
to 14.11. klo 8.00-15.30, sairaanhoitajan vo
to 21.11. klo 8.00-15.30, sairaanhoitajan vo
to 28.11. klo 8.00-15.30, sairaanhoitajan vo
to 5.12. klo 8.00-14.00, sairaanhoitajan vo

Nummelan terveysasema, Nummenselkä 2
ke 30.10. klo 10.00-18.00, fysioterapian tilat
ke 6.11. klo 10.00-18.00, fysioterapian tilat
ke 13.11. klo 8.30-15.30, sairaanhoitajan vo
ke 20.11. klo 8.30-15.30, sairaanhoitajan vo
ke 27.11. klo 8.30-15.30, sairaanhoitajan vo
ke 4.12. klo 8.30-15.30, sairaanhoitajan vo

Varsinaisten rokotuspäivien jälkeen rokotuksia jatketaan sairaanhoitajan ajanvarausvastaanotolla.

Takaisin