Karviaisen alueen työllisyysprojekti


Yleistietoa:
Projektin toiminta-aika on 1.1.2010- 31.12.2012. Projekti toteutetaan Uudenmaan ELY-keskuksen ja perusturvakuntayhtymä Karviaisen rahoituksella niin että Karkkilan, Nummi-Pusulan ja Vihdin kunnissa toimii jokaisessa oma työllisyysasioista vastaava projektityöntekijä. Hankkeen myötä edistetään nuorten sekä pitkään työttömänä olleiden työnhakijoiden työllistymistä tukitoimena kunnan sekä TE-toimiston peruspalveluille. Hanketyön erityispiirteitä ovat etsivä työ, jonka avulla tavoitetaan erityisesti ammattikouluttamattomia nuoria työnhakijoita tai ammattikoulutettuja työnha-kijoita, joilla on erityisiä vaikeuksia työllistyä koulutusalalleen.

Kohderyhmä: Projektin kohderyhminä ovat nuoret työnhakijat sekä alueen pitkäaikaistyöttömät.
Alueellisesti painotetaan eri ikäryhmiä huomioiden työttömien palvelujen tarve sekä alueen muut työllistymistä edistävät tukipalvelut. Asiakaskohderyhmät painottuvat iän mukaan seuraavasti: Karkkilassa ja Vihdissä 25-40 vuotiaat ja Nummi-Pusulassa 17-40 vuotiaat.

Asiakasohjaus: Asiakkaat ohjautuvat projektiin Länsi-Uudenmaan TE-toimistosta sekä Karviaisen aikuissosiaalityöstä. Tuleva asiakas täyttää suostumuslomakkeen tietojen luovuttamista varten työllisyysprojektiin, jonka jälkeen projektityöntekijä on yhteydessä työnhakijaan ja varaa ajan ensiarviointikäyntiä varten.

Tavoite: Hankkeen tavoitteena on luoda työllistymispalveluiden palveluohjausmalli, joka mahdollis-taa erityistä tukea tarvitseville sijoittumisen ammatilliseen koulutukseen ja työelämään. Luoda rekis- teri alueen työpaikoista, jotka tarjoavat harjoittelu- ja tukityöpaikkoja. Tehostamalla kuntayhtymän alueen työllistämistoimintaa pyritään edistämään asiakkaiden työllistymistä, ehkäisemään toimeentu-
lotukiasiakkuuksien ja työttömyyden pitkittymistä sekä asiakkaiden syrjäytymistä.



Työllisyysprojektin yhteystiedot ja työntekijät

Karkkilan toimipiste, Valtatie 26, 03600 Karkkila
Projektityöntekijä Kalervo Salo 09-4258 2371, 050-5492 079


Vihti, Nummelan toimipiste, Asemantie 1, 03100 Nummela
Projektityöntekijä Mirja-Liisa Neuvonen 09-4258 2497, 044-7674 665


Nummi-Pusulan toimipiste, Kauppakuja 3 C, 09430 Saukkola
Projektityöntekijä Jari Annaniemi 044-5484 037