Lapsiperheiden kotipalvelu

Lapsiperheiden kotipalvelu on lyhytaikaista perheiden kotona tapahtuvaa tukea ja apua lapsiperheille erilaisissa tilanteissa, kun perhettä kohtaa akuutti elämänkriisi. Kotipalvelu toimii pääsääntöisesti ma- pe klo 8-16 välisenä aikana. Lapsiperheiden kotipalvelu on maksullista palvelua, josta peritään voimassa olevan taksan mukainen korvaus.

Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisen kriteerit

Kotipalvelua voidaan tarjota olemassa olevien resurssien puitteissa lähinnä seuraavin kriteerein;

  • raskauteen tai synnytykseen liittyvät akuutit erityistilanteet
  • monikkoperhe, ts. syntyy useampi lapsi yhtä aikaa
  • kriisi perheessä
  • lapsen sairaus tai vamma
  • vanhemman sairaus tai vamma, vanhemman masennus tai uupumus
  • vanhemman asiointi, esim. sairaalakäynnit tai terapiakäyntien aloittaminen
  • vanhemman tuen tarve

Ensisijaisesti pyritään kartoittamaan perheen omat verkostot, esim. toinen vanhempi tai muu läheinen. Lapsiperheiden kotipalvelua voidaan tarjota, mikäli tilannetta ei saada järjestymään perheen oman verkoston avulla tai tilanteessa tarvitaan ammatillista tukea.

Lapsiperheiden kotipalvelua ei voida myöntää esimerkiksi seuraavankaltaisissa tilanteissa;

  • pelkkä siivouksen tarve
  • sairaan lapsen hoito vanhempien työssäkäynnin vuoksi
  • kotona tehtävä etätyö, opiskelu ja luennoilla käynti
  • vanhempien harrastukset
  • henkilökohtaisen avustajan tarve
  • työssä käyvien vanhempien lastenhoitotarve
  • parisuhteen hoito
  • "naapurikin saa kotipalvelua"

Kotipalvelun sisältö

Palvelua voivat saada sellaiset lapsiperheet, joilla on tarvetta lyhytaikaiseen lastenhoitoapuun sekä ohessa välttämättömään arkiaskareista huolehtimiseen. Käytännössä apu tulee kotiin. Se voi olla esim. lastenhoitoa ja ohessa arkiaskareista huolehtimista ja /tai niiden opettelemista yhdessä, kasvatuksessa ohjaamista sekä vanhemmuuden tukemista. Tavoitteena on vahvistaa arjessa selviytymistä. Työskentelyssä korostetaan ongelmien ennaltaehkäisyä. Pelkkää siiivousapua voi tiedustella alan yrityksiltä. Kotipalvelun määrästä ja laadusta sovitaan perheen kanssa etukäteen tilausta tehtäessä.

Yhteydenotot 
(09) 4258 2077 ma–pe klo 8.00-9.00 tai sähköpostilla
Lapsiperheiden kotipalvelulla on maanantaista perjantaihin puhelinpäivystys klo 8.00-9.00, jolloin tilauksia otetaan vastaan. Perheen avuntarvetta arvioidaan myöntämiskriteerien perusteella. 

Lapsiperheiden kotipalvelun maksut 1.1.2012 alkaen

Tilapäinen kotipalvelu

Tilapäinen kotipalvelu muuttuu säännölliseksi kotihoidon palveluksi heti kun säännöllisyys on todettu tai tilapäinen palvelu on kestänyt korkeintaan 2 kk. 

Käynnin pituus€/käynti
 alle 2 h10,00
2 h - alle 4 h15,00
4 h - alle 6 h25,00
koko työpäivä (esim. 8-16)30,00

Säännöllinen kotipalvelu (yli 2 kk tai kun tarve on todettu)

Jatkuvasti ja säännöllisesti annetusta kotihoidosta peritään palvelun määrän, palvelun käyttäjän maksukyvyn sekä perheen koon mukaan määräytyvää kuukausimaksua.  Palvelu ei oikeuta kotitalous vähennyksen hakemiseen. Työ on suunnitelmallista ja perheelle tehdään hoito- ja palvelusuunnitelma, johon kirjataan mihin tarkoitukseen ja kuinka paljon kotipalvelua myönnetään. 

Kuukausimaksu peritään alla olevan taulukon mukaisesti tulorajan ylittävästä osasta taulukon osoittaman prosenttimäärän mukaan.

                                                                   Kotihoidon palvelutunnit kuukaudessa
                                                                   Hoitoisuusluokat I-VI

Perheenjäsenten
määrä
Tuloraja 
€/kk
1-4 h
I
5-10 h
II
11-20 h
III
21-30 h
IV
31-40 h
V
yli 41 h
VI
1 528,00   3,5 % 7 % 14 % 21 % 28 % 35 % 
 2 975,00  3,5 %  7 %  14 % 20 % 22 % 22 %
 3 1 528,00     3,5 %  7 %  14 % 18 % 18 % 18 %
 4 1 890,00     3,5 %  7 %  13 % 15 % 15 % 15 %
 5 2 288,00     3,5 %  7 %  12 % 13 % 13 % 13 %
 6* 2 627,00     3,5 %  7 %  11 % 11 % 11 % 11 %
*) Kun henkilömäärä on suurempi kuin kuusi, tulorajaa korotetaan 321 eurolla ja maksuprosenttia alennetaan yhdellä prosenttiyksiköllä kustakin seuraavasta henkilöstä.
Säännöllisen kotipalvelun maksun yläraja on 27.00€ / tunti (Asetus sosiaali-ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 3 § ) 

Tulostettavan tuloselvityslomakkeen löydät täältä.
Päätetystä maksusta on mahdollista hakea alennusta/vapautusta erityisestä syystä. Hakulomakkeen voi täyttää ja tulostaa täältä. Asiakasmaksujen alennusperusteet, yhtymähallitus 15.9.2009 § 80.