Tukena elämässä

Perusturvakuntayhtymä Karviainen

Perusturvakuntayhtymä Karviainen on Karkkilan kaupungin ja Vihdin kunnan muodostama perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen kuntayhtymä Länsi-Uudellamaalla. Kuntayhtymän väestöpohja on noin 37 900 asukasta. Henkilökuntaa kuntayhtymän eri tehtävissä on n. 450 henkilöä. 

Kuntayhtymän toiminnan järjestäminen perustuu elämänkaarimalliin. Karviainen on jaettu palvelukokonaisuuksiin ikäryhmittäin. Näitä palvelukokonaisuuksia nimitetään palvelulinjoiksi: perheiden, työikäisten ja ikäihmisten palvelujen linja.

Perheiden palvelulinja

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelut kattavat lapsuus-, nuoruus- ja vanhemmuusvaiheen. Palvelujen piiriin kuuluvat perheet, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia. Kyseessä on toiminnallinen kokonaisuus, jossa lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä edistävät, tukevat ja korjaavat palvelut toimivat tiiviisti yhteen. Yhteistyö on tiivistä erilaisten lasten ja nuorten perheiden parissa toimivien järjestöjen kanssa.

Työikäisten palvelujen palvelulinja

Palvelujen piiriin kuuluvat kaikki täysi-ikäiset ja perheet, joissa ei enää ole alle 18-vuotiaita lapsia. Aikuisten palveluissa korostuu työssäkäymisen mahdollistaminen palvelujen tukemana. Yhteistyö esimerkiksi työhallinnon ja ammatillisten koulutuspalvelujen kanssa on keskeistä.

Ikäihmisten palvelujen palvelulinja

Palvelujen piiriin kuuluvat yli 65-vuotiaat silloin, kun he tarvitsevat erityisiä vanhusten hoito-, hoiva- ja kuntoutus- sekä tukipalveluja. Keskeinen tavoite on täysipainoisen elämän mahdollistaminen korkeaan ikään asti tukemalla eri tavoin kotona asumista, mutta varmistamalla tarpeen mukainen hoito ja hoiva esimerkiksi palveluasumisen avulla. Oleellista on myös edistää esteetöntä liikkumista yhdyskuntarakentamisen toimijoiden kanssa. 

Ajankohtaista

Mammografiaseulonnat Vihdissä 17.06.2019 09.08

Nummelan terveysasema 22.7.-3.9.2019. Kutsuttavat ikäluokat 1951, 1953, ...

SHL:n ja VPL:n mukaiset kuljetuspalvelut 10.06.2019 09.59

Tiedote sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisista kuljetuspalveluista. ...

Sosiaali- ja kriisipäivystys 31.05.2019 12.15

Puh. 09 816 424 39 palvelee joka ...

Karviaisen kesätiedote 2019 27.05.2019 10.36

Karviaisen kesätiedote 2019

Karviaisen kotihoidon puhelinkäytänteet uudistuvat 23.05.2019 14.25

Kotihoidon uudet soittoajat ja tärkeät puhelinnumerot 3.6.2019 ...

Kulkukeskuksen huhtikuun projektitiedote 06.05.2019 12.48

Kulkukeskuksen huhtikuun projektitiedotteeseen pääset tästä.

Karviaisen hoitotarvikepalvelussa muutoksia 2.5.2019 alkaen 26.04.2019 13.19

Muutoksia  aukioloajoissa ja  uutena palveluna otetaan käyttöön ...

Apua narskutteluun-ryhmät elokuussa 08.04.2019 12.39

Apua narskutteluun ryhmät 13.8. ja 20.8. klo ...

Elatusapujen ja elatustukien tarkastus 1.1.2019 lukien 17.12.2018 11.24

Elatusapujen määrät nousevat 1,5 % 1.1.2019 lukien. ...

Apuvälinelainaukset 19.10.2018 10.25

Apuvälineet tilataan puhelimitse: Karkkila ma-pe klo 8-9, ...